Blogi

Vuolupaikka

Nukkuva kivilintu vuolupaikalla.

10.10.2021 Suomalaisen kirjallisuuden päivänä

Tässä osiossa on aiheita vuosien varrelta, mikä tarkoittaa sisältöjen tarkastelua riippumatta tapahtuman ajankohdasta. Vuolemisen ”Kulttuuri” on sanontana ehkäpä rohkea, ja uusikin ainakin ajassamme erityinen, liittyy kyllä luonnollisesti Puukon käyttöhistoriaan. Tahtoisin lähinnä tiivistää aikaa jonka kuluessa kyseinen työkalu on ollut ihmiskunnan käytössä, ja mitä sillä on tehty.

Tehtäväkseni ajattelen olevan tuoda omaan aikaamme liityvää omaleimaista yksilöllistä mahdollisuutta luoda henkilökohtainen elinympäristö. Työkaluna puukko on käden luonteva jatke, taipuisa nopea muotoileva, sekä innovoiva, että inspiroiva väline.

Meidän metsäinen maamme mahdollistaa tällaisen, tarve tai koriste-esineiden tekemisen harrastamisen varsin helposti, kuin myös jokamiehen oikeus metsänparannustöiden myötä  metsän omistajien luvalla käyttää hakepuuta vuolu materiaalina

Kirjassani: Opi vuolemaan, on ohjeita sekä sisältöä kirjan sisäkannessa on myös dvd jossa  liikkuva kuvaa. Joten tänne Blogiin tulee enemmänkin satunnaisia kirjoituksia/kuvia menneestä ajasta kumpuavia, tai nykyisestä, että myös ideoita tulevasta.kin. Kirjoitan jatkossa Puulinnunvuolijan näkökulmasta kohdistaen tietämykseni niiden asioiden ympärille, joilla on kosketuspintaa tähän erityiseen käsityönmuotoon.

PS. Opi vuolemaan kirja löytyy kirjastoista.

Joel

25.10.2021

jatkoa edelliseen tulee piakkoin, kertomuksia matkoilta joita esiintymisilläni Puulinnunvuolijana sain kokea. Näitä vuolisen kokemuksia minulla on vuodesta 1964….jatkuen edelleenkin.

Joel

 

 

  4.11.2021
Tahtoisin Vuolemisen taidon saavan enemmän mahdollisuuksiia kehittyä kokonaisvaltaiseksi harrastukseksi. Olenhan toki pitänyt  Vuolukursseja vuosien saatossa, ja kirjani on painettu kolmena painoksena, mutta esimerkiksi kouluihin, kansalais-opistoihin, kerhoihin, partioon, jne on vielä  tie löytymättä.
Vuollahan voi melkein missä vain, siksi laitankin tähän kuvan yhdestä monista vuolupaikoista.
 
15.11.2021
Erilaisia blogeja luettuani, on minun todettava ettei täällä minun kirjoitelmissani ole välttämättä ajankohtaisia kommentteja, tai kantaa ottavia mielipiteitä. Hyppelen ajassa, sekä paikassa sattuan varaisesti.
Tässä kerron juhlavuolusta joka alkoi pyynnöstä vuolla henkilölle teos jota myöhemmin ryhdyin kutsumaan ”Mäntypuun kukaksi”, ja Juhlavuolu oli saanut ensimmäisen esiintymisensä.
Muutamien vuosien ajan näitä, olen tehnyt esineenä, tai Juhlavuolu esityksenä. Tällainen pienimuotoinen Suku-kokous omassa ajassamme, on kokemukseni mukaan varsin hieno kunnianosoitus pyöreitä vuosia täyttävälle.
 
 Juhlavuolu
 Tapahtumana toteutettuna sen keston on noin kolme varttia, tai tunnin. Esityksessä kokoonnutaan Juhlahenkilön kanssa puoliympyrään, taustana voi olla musiikkia hiljaisella voimalla mikäli niin tahdotaan.  Vuolun alettua teen kysymyksiä hänelle ensimmäinen kysymys on: Mitä muistat varhaislapsuudesta ennen 7-ikävuottasi.
Seuraava aika jakso on 7-14 vuotta, ja näin jatketaan 7-vuoden jaksoina kunnes Juhlavuolun-kukka on valmis.
 
Kuvan kukka on 100-vuotiaalle tehty.
 
18.5.2022 
 Koronan vuoksi on Vuolukoulu-toiminta pysähtynyt, myöskään Puulintuja ei ole tilattu. Käsityöläisyyden asema on entisestään vaatimattomammalla pohjalla. Valmis ripustus Linnuille